Tarmo Suonnansalo
Ammattikalastaja ja veneenveistäjä
Ammattikalastajan työ tuli minulle tutuksi jo heti kouluaikojen jälkeen kesäisin nuottahommissa isäni ja veljieni kanssa. Talvinuottausta olen nyt tehnyt nyt jo yli 30 vuotta. Välillä olin rakennustöissä puolenkymmentä vuotta, mutta palasin ammattikalastajaksi. Puuveneiden tekemisen taidot opin isältäni ja vanhemmalta veljeltäni. Kalastuksessa on aina välillä hiljaisempia aikoja ja silloin onkin hyvä aika uusia venekalustoa. Veneitä on vuosien varrella tehty myyntiinkin.
Kalastan muikkua Yli-Kitkalla nuottaamalla yhdessä Vesa Oikarisen kanssa. Saaliimme menee Kuusamon Kalatalolle ja sieltä se kulkeutuu eteenpäin tukkuihin ja kuluttajille. Nuottaamme sekä kesällä että talvella ja oikeastaan kesäaika on hieman mielekkäämpää olosuhteiden puolesta. Toisaalta kalastus talvi-aikaankin on vain pukeutumis- ja tietysti myös välinekysymys. Olen vähän kehitellyt sekä kulku- että työvälineitä talvikalastukseen ja nuotat teen itse. Onko se työtä vai harrastusta, onkin sitten vaikea sanoa.
Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi kouluikäistä lasta, vaimo on suuntautunut työelämään kalastuksen ulkopuolelle. Harrastuksiani ovat metsästys sekä lohenkalastus Tornionjoella ja Tenolla. Harrastusmielessä on mukava pyytää välillä isompaakin kalaa kuin muikkua!